perjantai 20. huhtikuuta 2012
TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUI!
Iivo Evijärvi valittiin uudeksi toimitusjohtajaksi tänään.
Uudelta TJ:ltä oli vaikeaa saada mitään kommenttia aiheeseen liittyen. "Perus perjantai", Iivo toteaa.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Play-Off ottelut livenä Skimbassa!
Muutimme After Ski-baarimme täydelliseksi kisakatsomoksi play-offien ajaksi. Tule kannustamaan suosikkijoukkueitasi, tai muuten vaan relaamaan.
Muista, että otteluiden aikana kaikki drinkit -50%!
Baarimestarina toimii Ex-TJ Lauri Nevalainen.
Korjaus:
Skimba pahoittelee väärää uutisointia Iltalehden puolesta, jonka mukaan Jethro Rostedt olisi saanut työpaikan lahjapuodistamme. Haluammehan kuitenkin myydä edes muutaman kahvimukin.

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Julkkistutka piippailee!
Hunks-tanssija Henri Hakanen nähtiin tänään Skimbassa. Hakanen tuli varaamaan huoneet itselleen ja kiertuehenkilökunnalle.
Hunks-Hakanen Rukalla 14.4.2012
-S-/K-18 Liput 25€
Anniskelualue rajattu.
Hunks-Hakanen Rukalla 14.4.2012
-S-/K-18 Liput 25€
Anniskelualue rajattu.
torstai 12. huhtikuuta 2012
TIEDOTUSTILAISUUS 12.4.2012
Klo. 12:29
Niko Laakso on juuri valittu Skimban uudeksi toimitusjohtajaksi!
"Mukavaa hommaa. Paljon vastuuta."
Tilaisuudessa kerrottiin myös muita asioita:
Skimba teki hyvän tuloksen tällä kaudella, ollen kolmas koko Mercuria Hotels-konsernissa.
Uusi toimitusjohtaja Niko ei kuitenkaan liikaa juhli.
"Tulos on tyydyttävä, mutta ensi kierroksella tähdätään parempaan.
Myös muita henkilöstövaihdoksia tapahtui:
Entinen Myynti-ja Markkinointijohtaja Iivo Evijärvi valittiin henkilöstöjohtajaksi. "Kyllä nyt kelepaa."
Henkilöstöjohtaja Ron Forsman valittiin rahoitusjohtajaksi. "Onhan tää ihan jännää hommaa, vaikka ehkä toi markkinointi on enemmän mun alaa."
Ex-Toimitusjohtaja Lauri Nevalainen vastaa tätä nykyä myynnistä ja markkinoinnista.

Tiedotustilaisuus
HOTEL SKIMBAN tiedotustilaisuus tänään kello 12:25.
Samalla julkistamme talvikauden tulokset.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
HIENOJA UUTISIA
Niko Laakso löytyi!
Niko kertoi lomailleensa Lapissa. "Joo siis Venäläisiä liikemiehiä ne oli, toisin kuin iltalehti antaa ymmärtää.."
Lisää uutisia:
Skimban uusi johtoryhmä valitaan tänään:
Kohta edellinen toimitusjohtaja Lauri Nevalainen: Tässähän tää.. uus virka uudet kujeet."
Myynti ja markkinointijohtaja Iivo Evijärvi: "Odotetaan jytkyä talvikaudelta."'
Henkilöstöjohtaja Ron Forsman: "Odotan suuria tältä päivältä. Edellinen kausi oli ihan täyttä p*skaa."

torstai 5. huhtikuuta 2012
KONKURSSI LÄHELLÄ
5.4.2012
Kesän tulokset ovat nyt saapuneet, ja Skimba on todella lähellä konkurssia.
Toimitusjohtaja Lauri Nevalainen:
Aamulla oletin että tästä tulee hyvä päivä, voittoa otetaan kotiin ja niin edespäin. Toisin kävi..
Myynti- ja Markkinointijohtaja Iivo Evijärvi:
Nyt ei kyllä ole lapsenlapsille kerrottavaa...
Iltalehden etusivu klo. 10:44.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)